Tapahtumia matkan varrelta
Dementiakotien Tuki RY:n kesäretki 10.6.2023 Kauniaisiin Työväen Akatemiaan
Topeliuksenkatu 17 edestä lähti klo 11.30 iso komee bussi, kuskina Jommi, mukana Dementiakotien Tuki ry:n vapaaehtoista henkilökuntaa, sekä omaisiaan hoitavia ihmisiä, jotka saivat ansaitun vapaapäivän. Heillä oli mahdollisuus jättää omainen valvottuun hoitoon retken ajaksi. Kiitos retken järjestäjille!
Vihreä paratiisi edessämme, suihkulähde solisi, linnut lauloivat, aurinko paisto, kesä kauneimmillaan, olimme tulleet Työväen Akatemiaan!
Okei, entisiä työläisiä useimmat meistä ovat, siis korkea aika tutustua Työväen Akatemiaan ja sen 100 v historiaan.
1924 perustettu yleissivistävä, yliopiston perusopetusta antava opisto, josta sadat opiskelijat ovat hakeneet ja hakevat lisäpisteitä päästäkseen yliopistoon opiskelemaan.
6 hehtaarin puistotontti, jonka ihmeellisten puiden ja kasvien täyttämää puutarhaa hoitaa oppaamme, ihastuttava puutarhuri Antti Autio.
Ihminen oikeassa ammatissa. Tuntui kuin hän rakastaisi jokaista kasvia kuin omaa lastaan, seuraten kasvua
ja kehitystä taimesta aikuisuuteen
ja viimein vanhuksiksi.
Puutarhuri selosti jokaisen rakkaan puunsa tarinaa. Valitettavasti hänellä ei ollut luetteloa, tai listaa kasveista ja en millään muista ihanuuksien nimiä. Paikka on kuitenkin avoinna kaikelle kansalle. Helmi johon kannattaa tutustua.
”Mangolian kukka on kuin lumme, olen istuttanut tänne monta Mangoliaa ja ne kukkivat!" -puutarhuri selosti ja esitteli kaunista kukkaa.
Päätalo syreenien aikaan.
”Tämä on paikan vanhin kirsikkapuu. Puut tulevat ryppyisiksi vanhuksiksi, ennen kuolemaansa…” Sehän on ku minä!"
Ylhäällä kallion päällä on elävien ilopaikka –huvimaja, joka oppaan mukaan täyttyy iltaisin lempivistä, tai "nestemäisiä laulukirjoja" kantavista nuorista.
Elämä jatkuu, hyvä niin!
Alueelta löytyy monta sypressiä, poppelia, lehmusta, ihania kuusia ja muita puita maailmalta.
Luonnon taidetta parhaimmillaan.
Päärakennus
Henkilökunnan asunnot.
Tyttöjen talo
Maassa oli pari outoa sientä.
Rauni, yhdistyksen taloushallinnon vastaava katsoi ja ihaili, kun joku totesi:
”Ei se, sehän on käpy!”
Okei, meidän näkö on aika heikko.
Kallioon on louhittu hiljentymispaikka
ja hautakammio, johon on sijoitettu johtokunnan ensimmäisen puheenjohtajan Julius Ailion tuhka.
Lepää rauhassa.
Joku oli laittanut orvokkeja kiven eteen.
Työväen Akatemian Toveriliiton, vuonna 1949 pystyttämä
Aimo Tukiaisen ”Valoa kohti” -patsas.
”Kermaista kalakeittoa”, kuului joku sanovan. Siis syömään. Talo, tai siis matkan järjestäjä tarjoaa.
Korkea Sali, uusvanhat kalusteet, valmistettu entisten tyyliin vanhaa kunnioittaen. Jospa myös vanhuksia kunnioitetaan?
”Keitossa oli enemmän, kuin kaksi kalaa!” -kiitteli herra palauttaessaan tyhjää lautasta. Kiitos, hyvää oli ja kahvin kera mahtavat pullat. Kiitos, nyt jaksaa kotiin asti.
Mutta eipä lähdettykään kotiin. Paras oli näkemättä. Kirjastossa on mahtava oikea, alkuperäinen veistos ”Kolme seppää”. Komeita miehiä ilkosillaan. Kelpaa ihastella edestä ja takaa.
​
Perinteitä säilyttäen, pihaan on jätetty kaunis, vanha kaivo. Alueelta nuoriso saa ammentaa ”elämän vettä”, nyt ja jatkossakin.
Matka, vaikka pienikin,
on ilo kokea jotain uutta, nauttia kesästä.
Niin kauan kun näkee kukat, puut,
kuulee lintujen laulun ja voi aistia ystävien hyväksynnän, ilon nähdä pitkästä aikaa, puristaa kättä, tai halata,
turha enää on tunteita salata.
On loppukirin aika, viimeiset mahdollisuudet luoda uusia muistoja!
Aamuisin ajatella, tästä tulee hyvä päivä,
kiitos tähänastisesta, täyttä elämää Teille, meille kaikille jatkossakin!
​
Matkasta kiittäen Aino Liikanen (Ata)